"Kaiken palvelun piano- ja flyygeliyrittäjä" on milloin
kannatellut parvekkeen kautta nostettavaa parisataakiloista
soitinta vaappuvilla alumiinitikkailla, milloin punnertanut
vastaavaa kapinetta ylös tai alas ahtaassa portaikossa."Jos
päivässä on pari kolme rappukantoa, ei silloin oikein enää muuta
viitsi tehdä. Tahtovat ne sormetkin jo sellaisen jälkeen vapista
niin, ettei viritys onnistuisi", Rasimus tuumaa.
Muttei puhettakaan, että hän luopuisi kuljetuksista! Kun iso
osa työstä on yksinäistä puurtamista pianoverstaalla, asiointi
ihmisten luona on vain tervetullutta vaihtelua, oli se sitten
kuljetus- ja virityskeikkaa tai osto- ja myyntityötä.
"Ja aika monen alan taitaja tässä saakin olla", Rasimus
laskeskelee. Perusedellytyksiä ovat puusepän ja pianoteknikon
taidot. Niin ikään tarvitaan tarkkaa sävelkorvaa, kaupallista
ymmärtämystä sekä kielipäätä.
Jopa automaalarin taidot ovat tarpeen. Pianoiden puupinnoissa
ei pysty ehkä ihan samoja aineita käyttämään kuin autojen pelti-
tai muovipinnoissa, mutta samanlaista kiiltoa niissä molemmissa
tavoitellaan, myös kynäruiskutekniikan salat taitava yrittäjä
huomauttaa.
Vesa Rasimus
aloitti pianoiden myyjänä 1987 toisen omistamassa
pianoliikkeessä. Oman liikkeensä hän perusti kymmenen vuotta
sitten ja aloitti samalla pianoiden maahantuonnin. Edustusliike
Vesa Rasimuksen päätoimialaksi tuli soitinten valmistus, johon
mies oli ottanut tuntumaa "pienimuotoisesti harrastellen".
Oppi-isäkseen Rasimus mainitsee kiiminkiläisen
Hans Kullbergin, jolle pianonvirittäjän ja
-rakentajan kokemusta on kertynyt liki 50 vuoden ajalta.
Rasimus laskeskelee tätä nykyä tekevänsä soitinverstaallaan
noin 30 tunnin työviikkoja. Parhaillaan hän on tekemässä
täyskunnostusta yli 80-vuotiaalle pianolle. Soitinvanhuksesta
pitäisi tuleman sellainen, jonka kanssa ammattimuusikonkin
kelpaa poseerata.
Urakka vie useita viikkoja, sillä se vaatii soittimen
purkamista ja kokoamista ja näiden välissä muun muassa
kuivatusta, kielisiltojen kunnostusta, vasaroiden vaihtoa sekä
mahdollisesti uusien kielten punomista. Lopulliset säädöt ja
viritykset ottavat nekin oman aikansa. Kunnostustyön arvoksi
yrittäjä laskee noin 5 000 euroa.
Todella isotöisiä pianoiden tai flyygeleiden kunnostuksia
yrittäjä kertoo tekevänsä vuodessa yhden. Tyypillisempiä
tapauksia ovat soitinten perushuollot ja viritykset -
nyrkkisäännön mukaan piano pitäisi virittää ainakin kerran
vuodessa.
Pianon pahimpia vihollisia ovat lämpöpatterit ja
lattialämmitys, Vesa Rasimus tietää. Jo pari vuorokautta pianon
vierellä hohkaava patteri riittää rapsauttamaan soittimen
kielisillat irralleen.
"Hommalla alkaa tienata, kun pystyy vaihtamaan viiden
soittimen viritystapit viikossa", Vesa Rasimus arvioi.
Hänen mukaansa alalla menestyäkseen onkin tehtävä työtä
täysipäiväisesti. "Itselläni kantavana voimana on rakkaus
vanhoihin soittimiin ja käsityöhön."
Riitta Taulavuori